Ajatuksia elämästä ja eläimistä

Mikä Jallua viiraa?

Keskiviikko 16.9.2015 - Laura Jormanainen

Miun Jalmari-kukkoni on nyt kohta vuoden ikäinen ja ollut tähän asti ihan kelpo poika: se on parin liki aikuisen kanalapsen isä, kanalaumansa vihtori, jota muutamat justiinat pitävät ruodussa. Yöt se nököttää naistensa keskellä orrella ja päivät etsii rouvalaumalle ruokaa ja kiekua kollottaa milloin sattuu.

Yhteistä eloa Jallun kanssa on äitienpäivästä asti sujuvasti eletty, se siirtyy aina sujuvasti syrjemmälle ja tarkkailee touhujani vähän kauempaa, kun menen kanalaan. Vain kerran olen saanut sen kädestä syömään, muuten se antaa akkain hoitaa herkkujen kärkkymisen ja syö itse mitä sattuu maahan jäämään. Kasvanut on tässä yhteiselon aikaan roimasti ja nättihän se on kuin mikä.

Mutta annapa tänä aamuna! Menin ihan normimeiningillä kanalaan pari puurokippoa mukanani. Muutama kana oli vielä unen huuruisena orrella ja Jallu tallusti isännän elkein aitauksessa. Hereillä olevat kanat rynnivät tietysti kaurapuurolle, vaan kun keräsin eilisiä kuppeja maasta, niin eikös kukkoperkele hyökkää minun kimppuuni! Se tuli koivet edellä ranteeseen siipiä rämpyttäen ja ensihätään sitä kalossilla viuhtaisin saadakseni sen kauemmas. Arvelin sen säikähtäneen jotain epämääräistä ja pienessä hämmennyksessä jatkoin rauhallisesti aamupuuhia ja nostin toisen tyhjän kupin maasta. Sama juttu; kukko ranteessa. Uskoi se rähähdystäni ja luikki niskaansa pörhistellen syrjemmälle. Minulla ei ollut aamutuimaan aikaa enempää jäädä neuvoa pitämään sen mielenliikkeistä, joten poistuin paikalta.

Jäinpähän vaan miettimään, että mikähän bitti sillä on yönkahmassa naksahtanut poikkiteloin?

Pitää käydä sille iltapäivällä selvällä suomella kertomassa, että se on Jallu sillä lailla, että meillä ei ruokkivaan käteen hyökätä kuin ihan viimeisenä päivänä. Saatan antaa armon käydä oikeudessa ehkä tämän kerran, mutta pölli kutsuu jos tuo peli jatkuu.

Jalmari-kukko_373x500.jpg

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: kukko, Alho,