Meillä laitetaan ruokaa sekä munista että kanoista. Ja miellään ihan niistä omista pitkin pihoja juoksennelleista ja kanoiksi eläneistä.

Näitä reseptejä itse käytän. Mitat ei kotikäytössä kahta kertaa samalla lailla satu, sillä äidin perintöoppina on, että ruuanlaitossa kaikkea laitetaan "sopivasti".
Olen kuitenkin koittanut suuruusluokat saada toimivasti kohdalleen :)


Mureaa äkäistä kanaa

Joskus joku kanoista ei vaan passaa parveen, kiusaa muita eikä kunnioita yleistä järjestystä. Siinä kohti olemme yleensä tarjonneet sille paikan ruokapöydästä :)


Tällä ohjeella esimerkiksi:

1 kana
10 valkosipulin kynttä
palanen inkivääriä
suolaa
pippuria

Paloittele kana, kuori ja pilko valkosipulinkynnet, leikkaa kuoritusta inkivääristä ohuita siivuja. Kanan palat kannelliseen kippoon, valkosipulit, inkiväärit ja mausteet sekaan. Päälle soijaa silleen riittävästi, että sitä on marinadiksi asti. Itse en upottanut kanoja ihan kokonaan soijalla vaan marinoinnin aikana kääntelin kippoa, että soossi maustaa palat kokonaan.

Anna marinoitua päivä – pari. Meillä taisi unohtua viileään
useammaksikin päiväksi.

Nostele marinadista kanankappaleet kannelliseen pataan… eikä haittaa, jos jokunen valkosipulikin menee mukana. Oheen vettä ja pata uuniin.
Mieto lämpö, pitkä kypsennys. Itse jätin viilenevään leivinuuniin yöksi. Lähtölämpö oli vissiin parinsadan luokkaa, aamulla vajaa viisikymmentä.

Hyvää tulee!

… jalostettiin vielä ylikypsää kanaa vähän ja tehtiin
paloille kermainen kastike… ja syötiin perunamuussin, keitettyjen porkkanoiden ja puolukka-kurpitsahillon kera


Kinkku-pinaatti uunimunakkaat

uunimunakkaat_500x281.jpg

3 desilitran uunivuokaan / yksi hyvä lounasannos
(tai 3 muffinssivuokaan / 3 pikkupalukkaa)

Tarvikkeet:
8 viiriäisen munaa (tai 2 kanamunaa)
2 rkl ruokakermaa
4 siivua savukinkkua
1/2 pientä sipulia
1 dl tuoreita pinaatinlehtiä
2 rkl Salaneuvos-juustoraastetta
suolaa
pippuria
pannulle ja vuokien rasvaukseen jotain rasvaa


Näin tehdään

Voitele vuoat.

Pilputa kinkut ja sipuli pieneksi ja pyöräytä ne rasvassa paistinpannulla. Kaada sekoitus uunivuokaan. Hienonna pinaatinlehdet ja levittele ne siihen päälle.

Vatkaa munat ilmavaksi ja lorauta kerma sekaan. Mausta suolalla ja pippurilla. Pyöräytä vispilällä kaikki vielä kunnolla sekaisin. Kaada muiden täytteiden päälle vuokaan. Ripottele juustoraaste pintaan.

Vuoka uuniin, 200 astetta, noin 20 min.

Kippaa vähän jäähtynyt munakas lautaselle, lisää oheen vaikka salattia, ja eikun syömään!


Munakastike

Meidän mitalla tästä riittää hyvästi kahdelle.

Tarvikkeet

2 rkl voita
3 rkl vehnäjauhoja
5 dl maitoa
2 kananmunaa (tai 8 viiriäisenmunaa)
suolaa
valkopippuria
ruohosipulia ja/tai tilliä

Kokkaus

Keitä munat kypsäksi: kananmunat siis 7 min ja viiriäisen 3 min.

Sulata rasva kattilassa, älä anna ruskistua. Lisää vehnäjauhot, sekoita hyvin, lisää maito. Viitisen minuuttia saa kiehua, koko ajan kannattaa hämmentää, koska pyrkii juuttumaan kattilan pohjaan ihan väkisin.

Paloittele munat, viiriäisenmunat käy hyvin halkaistuna.

Lisää mausteet kastikkeeseen ja viimeisenä munat. Älä kiehuta enää, mutta anna kuumentua kunnolla.

Toimii täydellisesti vaikka paistetun kalan ja pottujen kaverina. Eikä siihen sitä kalaakaan välttämättä tarvitse...